Tästä kaikki lähti liikkeelle..

Kaikki alkoi keväällä 2021. Eräänä aamuyönä yrittäjän, Mikon, päässä alkoi pyöriä ajatus siitä, ettei
mistään saa kunnollisia, metallisia heittorenkaita - sellaisia, joita hän oman isänsä kanssa tapasi
heitellä mökillä jo 70-luvulla. Eipä siinä sitten kauaa mennyt, kun idea muuttuikin jo tuotteeksi!
Mikolle on tärkeää tukea suomalaista, paikallista tuotantoa. Kotimainen työ takaa tuotteen laadun,
turvallisuuden ja kestävyyden. Tuotantoketju toimii tehokkaasti, kun tuotteet liikkuvat lyhyitä
matkoja suomalaisten yritysten välillä.

Avainlippu-merkin omaavaa Heittistä on tekemässä yhteensä kymmenkunta suomalaista toimijaa
Pirkanmaalla ja lähikunnissa. Kun ostat Heittiksen, voit siis olla varma, että tuet suomalaista työtä ja
yrittäjyyttä.

Miten heittikset rakentuvat?

Heittikset kulkevat pitkän tuotantoketjun läpi aina valmistuksesta myyntiin ja markkinointiin saakka:

Heittorenkaiden valmistus alkaa metallipajoilla renkaan taivutuksella ja hitsauksella.

Polttomaalaukseen menevät renkaat kuljetetaan maalaamoon Tampereelle, ruostumattomat putsataan käyttövalmiiksi ja kuljetetaan Tampereen työkeskukseen. Heittotangot tulevat Parkanosta ja Ypäjältä.


Tuotepakkaukset suunnitellaan ja taitetaan graafisen suunnittelijan toimesta. Tuotepakkaukset valmistetaan Klaukkalassa.

Verkkokaupan ja sosiaalisen median vastuuhenkilöt huolehtivat kuvien ja muun sisällön julkaisemisesta ja ylläpidosta.

Tuotteet pakataan ja varastoidaan Tampereen varastolla, josta ne sitten löytävät tiensä ympäri Suomea.

Lopulta Heittikset jatkavat matkaansa suomalaisiin koteihin, yrityksiin, päiväkoteihin ja oppilaitoksiin!